Sotunkilaiset Valamossa Heinävedellä

Missä muuten on Heinävesi?

Valamo aamutuimaan

Lähdimme matkaan 22.9 aurinkoisessa säässä ja valmiina kuuntelemaan UE 2:sen opiskelijoiden tekemiä kuunnelmia ortodoksikirkosta. Ne viihdyttivät meitä matkalla kohti Heinävettä ja Uuden Valamon luostaria. Samalla saimme tietoa siitä miten pitää käyttäytyä ortodoksisessa iltapalveluksessa, koska se olikin ensimmäinen homma jonka majoittumisen jälkeen luostarin alueella teimme. Kirkossa seisotaan koko ajan, liikuskella kuitenkin saa ja jotkut kävivätkin sytyttämässä tuohuksia eli kynttilötä ikonien eteen. Runsaan iltapalan jälkeen mentiin kämppiin juttelemaan ja nukkumaan.

Lauantaiaamuna urheimmat heräsivät klo 5.30 aamupalvelukseen ja loputkin aamupalaan mennessä. Sitten alkoi kierros luostarialueella veli Pietarin johdolla. Sumu hälveni pihamaalta ja aurinko paistoi.Veli Pietari vei meidät ensin luostarin kirkkoon ja kertoi ikonostaasista, eri ikoneista kirkossa, tosi painavasta ja arvokkaasta kattokruunusta ja vastaili kysymyksiimme. Paljastui mm. että hän on lukenut aikaisemmin Pahkasikaa ja tekee nyt itse kirjoja.

Museossa näimme erittäin kauniita ja hienosti tehtyjä kirkkotekstiilejä ja muita tavaroita. Kirjastossa Veli Pietari pääsi myös jutuissaan vauhtiin ja kertoi meille hauskasti luostarielämästä. Näimme myös munkkien ruokasalin, jonka ovessa luki "Pääsy kielletty" ja jossa oli hyvin kauniita maalauksia seinät täynnä.

Luostarin hautausmaalla oli kaunista ja syksyinen sää parhaimmillaan. Kävimme katsomassa kirjailija Pentti Saarikosken hautaa ja tsasounaa, rukoushuonetta, joka on keskellä hautausmaata.

Lopuksi kiittelimme veli Pietaria erittäin hyvästä ja hauskasta opastuksesta ja otimme pääkirkon edessä ryhmäkuvan. Lounaan, lähitienoon valokuvauksen ja luostarin kaupassa tehtyjen ostosten jälkeen suuntasimmekin taas kohti koulua. Matka sujui leppoisasti ja opettajien oli helppo todeta, että tällaisen porukan kanssa on kiva olla opintomatkalla. Kiitos kaikille mukanaolijoille ! Lisää matkan tunnelmista voi lukea koululehtemme Solukon sivuilta.