Taksvärkki 2000
Tänä vuonna Sotungin lukiolaiset kokosivat taksvärkkinä rahaa yhteensä 11655 mk. Eniten onnistui keräämään Merja Kaskelan ryhmä 99B.
Kiitos kaikille taksvärkkiin osallistujille!
Sotungin lukion abien runosuonen sykettä taksvärkkiteemasta etiikantunnilta julkaistiin myös Unisefin vapaaehtoisten työntekijöiden tiedotteessa!
|
Vatsani huusi
missä täällä on huussi
sisälläni on kuusi
vessan tekemiseen meni ainut puusi
hyvä niin, koska nyt oloni on uusi!
Suomessa viemärit eivät ole tukossa
ja pönttökin on harvoin tukossa
Keski-Afrikan Tsadissa
ei ole niin kuin stadissa
siellä ei ole kohta vessoihin menijää
eikä naiset voi puuteroida neniään.
Kaikki mukaan rahaa antamaan
kortensa kekoon kantamaan!
Kun viiskymppiä kirstuun kilahtaa,
niin vessat Tsadiin pamahtaa
ja jos ei kirstu kilahdaa
niin pöpöt vauhdilla vilahtaa!
Suokaamme heillekin mahdollisuus,
hankkikaamme heille vessa uus!
Tuskissaan on Tsadin vaavit,
kun kateissa on kakkalaarit.
Kohta täytyy hakee paarit
et saadaan sairaalaan vaavit.
Tsadilaisen nahka kesii
kun ei pääse puhtaisiin vesiin.
Sotungista tulee apu
eipä kärsi enää Abu!
|
|